Tänään oli erilaisempi lauantai kuin yleensä. Päätimme bestikseni ja toisen hyvän ystäväni kanssa lähteä vähän pyöräilemään. Olin tänään siis ekaa kertaa pyöräilemässä tänä vuonna! Vähän jännää oli ajaa, kun olen tottunut kävelemään joka paikkaan.. Onneksi sää suosi meitä, oli tosi aurinkoista(sai pitää pitkästä aikaa aurinkolaseja yeah!), tosin hieman kylmää. Tietkin oli suurinpiirtein kuivat ja vain vähän jäiset.

Lähdimme kaupan kautta ja päädyimme lopulta yli 5 kilometrin päähän kotikaupungistamme. Menimme yhdelle sillalle ja söimme siellä eväitä ja juttelimme kaikesta. Kuviakin otimme vaikka minkälaisia ja tanssittuakin tuli musiikin tahtiiin (kätevää kun bestiksellä on mp3, missä on kaiutin!). Oli tosi hauskaa, tulin juuri kotiin. Paluumatka meni paljon nopeammin kuin tulomatka!

Oli tosi piristävää olla välillä ulkona eikä aina vain koneella sisällä. Ja tulihan sitä pyöräiltyä yli 10 kilometriä, joten päivittäinen liikunnantarvekin on nyt täytetty. Nyt syömään hyvällä omatunnolla!