Tänään oli taas tanssiharkat koulussa ja oma parini pääsi paikalle.. En tosin ollut siitä niin innoissani.. Onneksi oli lopussa parinvaihtotansseja, joita odotan aina innolla. Sain tanssia meidän luokkalaisten ihanuuksien kanssa.
Näin viimeyönä unta kundista josta pidän (entinen lapsuudenystävä). Olimme unessa juuri menossa naimisiin x) Tanssiessa katsoin siis hänen suuntaan, vaikka piti katsoa omaa paria. Ajattelin, että koulun jälkeen jos vain uskaltaisin jutella hänelle, mitä vain saattaisi tapahtua.
Taisin kuitenkin luulla hieman liikaa. Tuntien loputtua menin pyöräni luo ja samaan aikaan lapsuuden ystäväni tuli myös pyöränsä luo. Tässä vaiheessa oma parini oli hävinnyt huitsin nevadaan. Siinä vaiheessa ajattelin, että "sano nyt jotain, kysy säästä, tansseista tai jostain". En kuitenkaan saanut suutani auki ja hyvä niin. Hetken kuluttua hänen vieressään seisoi hänen tanssiparinsa ja he lähtivät yhtä matkaa pojan kotiin. Lähdin kiireesti pyöräilemään ja kirosin epäreilua maailmaa. Nyt piti keskittyä vaan häneen, johon minulla on yhtä vähän mahiksia kuin Danny Jonesiin. Että hyvin menee rakkausrintamalla.

Illalla oli myös bändiharkat. Kyllä mä soitan bändissä syntikkaa ja joskus laulan. Meillä oli tosi kivaa, siistimpää kuin "naismuistiin". Kyllä siitä jutusta jotakin kehkeytyy. ;) Onneksi joissain asioissa menee hyvin :D