Ei voi olla totta! 8.12.2008

En voi uskoa vieläkään, että eilen Idolsissa putoaja oli Pete! Miten tällainen voi olla mahdollista? Miten lahjakkain, suloisin, komein ja karismaattisin idoliehdokas tipahti? Olin kuin puulla päähän lyöty, kun kuulin äänestystuloksen. Tämä on kuin de'ja vu ensimmäisestä idolsista, jolloin silloinen suosikkini Antti Tuisku tippui kolmantena. Ihan niin kuin Pete nytkin. Onneksi Tuisku on näyttänyt, että kolmannelta sijaltakin voi nousta tähdeksi ja jatkaa uraansa. Se helpottaa pettymystäni suuresti Peten tiputtua: toivon, että Pete pyrkii samaan omalla musiikkityylillään! Onhan se tietenkin itsestäänselvää, että hän tavoittelee uraa laulajana(minkä todennäköisesti saakin) mutta aina on hyvä toivoa. Nyt vaan innolla odottamaan Peten debyyttialbumin julkaisupäivää!

Tänään oli jälleen kerran maanantai, joten koulu alkoi tanssiharjoituksilla. Tällä kerralla oma parini ei päässyt, joten tanssin yhden kaverini kanssa. Onneksi sain tanssia tytön osan, menisin muuten ihan sekaisin askelissa. Parinvaihtotanssejakin oli ja olin taas kuin sulaa vahaa kun pääsin ihastukseni kanssa tanssimaan hetkeksi. Samalla hetkellä, kun olin ihastukseni kohdalla, opettaja opasti, että uutta paria pitää katsoa silmiin ja luoda katsekontakteja. Ja niin minä sitten käänsin katseeni ihastukseeni ja ilokseni huomasin, että hänkin katsoi minua.. Ja hymyili. Oi että niitä silmiä!
Muistin tänään, että ensi viikolla on ruotsin koe.. Onneksi se tulee vain kahdesta ensimmäisestä kappaleesta, joten koealue ei ole kovinkaan suuri. Tosin epäsäännölliset ja vahvat verbit kuuluvat myös alueeseen, joten nekin pitää opetella: tietysti ulkoa. Pitää vain ajatella, että enää viikko ja sitten melkein alkaakin jo joululoma. Sitten ei tarvitse ajatella mitään kouluun liittyvää!